Ulkomaille matkustaminen – etenkin ensimmäistä kertaa – vaatii aina hieman lisähuomiota matkan suunnittelussa. Valitsimme esimerkkikohteeksi Japanin, koska se on kulttuuriltaan hyvin erilainen maa kuin Suomi. Japanilaiset rakastavat Suomea, ja olemme arvostettuja ja tervetulleita vieraita heidän maahansa. Kaikkien suomalaisten oletetaan olevan rikkaita. Suurikokoiset suomalaiset, ihanat Muumit, ja ainutlaatuinen ja puhdas suomalainen luonto ovat Japanilaisista varsin eksoottista. Suomalainen design, Muumituotteet ja Marimekko ovat mieluisia tuliaisia maastamme.
Japaniin matkustettaessa on hyvä tietää muutama seikka, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi, mutta joihin on hyvä varautua jo ennen matkaa.
Raha
Meillä Suomessa käteistä käytetään erittäin vähän, ja lähestulkoon joka paikassa voi maksaa kortilla tai mobiilisti. Japanissa asia on kuitenkin toisin, eli siellä käteisen käyttö on liki välttämätöntä. Kortit eivät siis käy maksuvälineenä joka paikassa.
Japanin valuutta on jen, ja sitä kannattaa vaihtaa jonkin verran jo Suomen puolella lentoaseman valuutanvaihtopisteessä. Näin perillä pääsee alkuun esimerkiksi julkisilla tai taksilla kulkiessa. Japanista valuuttaa voi sitten nostaa pankkiautomaateista, joista Suomessa käytetyt yleisimmät luottokortit käyvät ATM-automaatteihin. Myös ainakin Japanin postikonttoreista sekä E-net automaateista voi nostaa rahaa.
Kulkeminen
Japanissa julkinen liikenne toimii sekunnintarkasti ja riittävän usein. Niillä pääsee joka paikkaan. Metroasemille löydät kun seuraat asemille tiivistyviä valtaisia ihmisjoukkoja. Kohteliaisuus ja vähäeleisyys on Japanissa käytöstapojen a ja o, joten myös jonottaessa tulee odottaa vuoroaan ja välttää kaikenlaista tönimistä ja etuilua.
Luotijuna lienee kaikkein mukavin tapa matkustaa kaupunkien ulkopuolella. Luotijuna, eli shinkansen kulkee hiljaa ja tasaisesti huimaa nopeutta halki viiden Japanin saaren. Kätevin tapa kulkea junalla japanissa on hankkia Japan Rail Pass. Tärkeää on ottaa huomioon, että passin voi hankkia vain japanin ulkopuolelta. Kätevintä se on hankkia passia varten voucher valmiiksi Suomesta. Passin voi ostaa 7, 14 tai 21 päivälle, kahteen eri luokkaan, ja leimatulla voucherilla saa Japanissa vaihdettua sitä vastaavan junalipun. Japan Raill Pass käy myös tietyillä bussilinjoilla sekä lauttalinjoilla.
Japanissa kadut on nimetty korttelinumeroin, ja kaupungeissa suunnistaminen voi olla yllättävän vaikeaa. Myös maaseudulla esimerkiksi autolla kulkeminen voi olla hankalaa tiennimistön puuttumisen, ja osin japaninkielisen kyltistön vuoksi. Varaa siis mukaan hyvä navigointilaite sekä perinteinen paperinen kartta.
Auton vuokraus on myös mahdollista Japanissa. Kuljettajalla tulee kuitenkin olla kansainvälinen ajokortti, suomalainen versio ei siellä kelpaa. Suomen Autoliitosta voi hankkia kansainvälisen ajokortin. Japanissa on käytössä tietullimaksujärjestelmä, ja onkin hyvä varata kohtalaisesti käteistä mukaan, sillä tullimaksut ovat melko korkeita.
Asiakirjat
Japaniin matkustavalla ei tarvitse olla viisumia, mutta on hyvä varmistaa että passi on voimassa ainakin kolme kuukautta matkan jälkeen. Erityisiä rokotuksia ei maassa tarvita, mutta matkavakuutus sairaudenhoidon turvalla on hyvä olla. Japanin terveydenhoito on maailman huippua, mutta kallista, ja vakuutus takaa sen että pääset hyvään hoitoon, jos jotain yllättävää sattuu.
Shoppailu ja viemiset
Japaniin matkustavan ei kannata ottaa kovin kattavaa varustusta mukaan, sillä maasta saa ihan kaikkea. Hotellihuoneissa on yöpuvut yleensä valmiina, ja niiden auloissa on automaatit muita tarpeita varten. Automaateista voi täydentää muun muassa alushousu-, sukka-, kravatti- sekä hygieniatarpeet. Ruokaa saa mihin vuorokaudenaikaan vain, ja suosittu automaattieväs on esimerkiksi nuudelit kuumassa liemessä.
Passia kannattaa pitää mukana, sillä sillä saa ostaa tuliaisia verovapaasti. Arvonlisävero on Japanissa muutenkin alhainen, 8 prosenttia.
Jos Japanissa odottaa liikekumppani tai jokin muu yhteistyöhenkilö, on tapana viedä tuliaisia mukana. Helposti mukana kuljetettavia ja Japanilaisille mieluisia suomalaisia tuliaisia ovat esimerkiksi xylitol-tuotteet, Marimekon lautasliinat, Fazerin suklaatuotteet sekä Iittalan lasitavara.